Auvoinen
Auvoinen
Auvoinen
Tervetuloa,
ihanaa kun olet täällä!
Olen Elina Auvinen, raskausajan ja vanhemmuuden psykologiasta innostunut äiti, tytär ja kuusinkertainen kummitäti. Koulutustaustaltani olen psykologi, tutkija ja imetysohjaaja. Erityisesti sydäntäni lähellä on varhaisen vuorovaikutuksen tukeminen sekä vanhemmuuden uupumuksen ehkäiseminen ja hoito.
Omasta odotuksestani ja esikoiseni vauvavuodesta opin valtavasti. Sanotaan, että toisen kanssa voi kulkea vain niin pitkälle kuin missä on itse käynyt. Kuljen kanssasi niin odotusajan ahdistuksessa ja vastasyntyneisyysvaiheen huolissa kuin vanhemmuuden syvissä vesissäkin.
Kannattelen Sinua kohti hyvinvoivaa vanhemmuutta lempeydellä, rinnallasi kulkien.
Minulle on aina ollut luontaista jakaa muille jotakin siitä, minkä olen itse oivaltanut tai oppinut.
En kuitenkaan ole opettaja, joka kertoo miten pitäisi tehdä, vaan enemmänkin kanssaihmettelijä, joka kuulee ja kuuntelee sinua ja tarvittaessa etsii ratkaisuja nojaten tietoon ja empiiriseen kokemukseen.
Olen syventänyt ymmärrystäni odotusajan, varhaisen vuorovaikutuksen ja lapsivuodeajan teemoista - näistä ja muista kiehtovista teemoista otan jatkuvasti lisää selvää. Taustani tutkimuksen parissa tarkoittaa, että arvostan tutkittua tietoa ja näyttöönperustuvia toimintatapoja.
Olen rinnallakulkijasi vanhemmuudessa jo vanhemmuuden alkumetreiltä.
Olen matalan kynnyksen keskustelukumppani, joka tarjoaa tukea ja peilipintaa myös niihin vaikeisiin tunteisiin, joita usein mitä onnellisin elämänmuutos, lapsen syntymä, voi tuoda tullessaan. Tarjoan tuoreille vanhemmille tilan pohtia tätä isoa elämänmuutosta turvallisessa, kunnioittavassa ilmapiirissä aidon kohtaamisen ja läsnäolon kautta.
Jos sinua mietityttää, että mitä on hyvä vanhemmuus, mistä apua uupuneelle äidille tai vauva tulossa ja haluat valmistautua elämänmuutokseen jo odotusaikana, olet tullut oikeaan paikkaan löytäessäsi näille sivuille. On täysin normaalia, että elämän isointa mullistusta haluaa käydä läpi ammattilaisen kanssa – vanhemmuudessa ei tarvitse jäädä yksin.
“Herkistyn vielki ku pohdin mein keskusteluja, koin et nää oli ku lämmin syli mis sai vaa vuodattaa”
“Herkistyn vielki ku pohdin mein keskusteluja, koin et nää oli ku lämmin syli mis sai vaa vuodattaa”
Asiakaspalautteita
Vuorovaikutuskeskeinen
imetysohjaus
“Käytiin vuorovaikutteisessa imetysohjauksessa vauvan ollessa 12 vrk ikäinen. Koin meidän kohtaamisen lämpimäksi ja jännitys purkaantui nopeasti. Imetysohjauksen myötä uskalsin luottaa imetykseen ja vielä kun saatiin vauvalta kielijänne operoitua niin tässä on jo reilu neljä kuukautta menty lähes täysi-imetyksellä. Oon saanut sulta paljon apua myös omaan kuormitukseen”
Äiti 25v., kaksi lasta, taustalla imetyspettymys esikoisen kanssa
Vauvavuoden
mielenhuolto
"Edelleen olen sitä mieltä et mein keskustelut ovat olleet parhaita mitä oon saanu kuopuksen syntymän jälkeen. Tuntui ihanalta kun tuntui et sie tiesit mitä mie haen, et esim. jos kerroin unettomuudesta kun lapsi ei nuku niin et ettinyt ratkaisua miten voisin nukkua. Koska se ei ollu se koko avautumisen pointti, vaan se et tarttesin tukea, ymmärrystä ja myötätuntoa. Tää raskaus/pikkulapsiaika on niin lyhyt (mutta niin pitkä....) ettei varmasti kaikki ammattilaiset myöskään tajua miten intensiivinen ja spesifi aihealue tää on. Siks oon kokenut et siun kaa juttelu auttoi, kun ymmärsit miuta. Ja kannustit ja kehuit, siun sanat on edelleen miun mielessä. Herkistyn vielki ku pohdin mein keskusteluja, koin et nää oli ku lämmin syli mis sai vaa vuodattaa”
Kolmekymppinen äiti, kaksi lasta, taustalla monin tavoin haastava vauvavuosi
“Siks oon kokenut et siun kaa juttelu auttoi, kun ymmärsit miuta.”
“Siks oon kokenut et siun kaa juttelu auttoi, kun ymmärsit miuta.”
Vahvana tiiminä vanhemmiksi
Odotusaika, vauvan syntymä ja vanhemmuus ovat isoja muutoksia, jotka vaikuttavat myös parisuhteeseen. Jotta muutos ei olisi pelkästään negatiivista (koska tutkimusten mukaan parisuhdetyytyväisyys laskee jopa 67% lapsen syntymän jälkeisen kolmen vuoden aikana!), on asiaan tärkeää valmistautua etukäteen.
Vanhemmuudesta ja siitä, miten se “hoidetaan” sitten käytännössä yhdessä vauvan syntymän jälkeen, keskustellaan odotusajalla kokemukseni mukaan todella vähän. Se on harmi, sillä vauvan syntymän jälkeen keskustelulle ei välttämättä ole tilaa arjessa eikä sitä ehkä koeta heti tärkeänä uuden perheenjäsenen tultua kotiin. Parisuhteen (huonon!) suunnan kannalta ratkaisevin keskustelu voi joskus olla se, mitä ei käydä: kun elämän isoimmasta muutoksesta ei puhuta yhdessä etukäteen, voidaan vaipua oletuksiin, puhumattomiin odotuksiin, niistä seuraaviin pettymyksiin ja tarpeettomaan kuormitukseen ja kitkaan vanhempien välillä.
En halua, että teidän vanhempien tiimi rakoilee vauvavuoden aikana: vauvavuosi on ajanjakso, joka muutenkin voi koetella, ja siksi tarvitsette kaiken mahdollisen tuen toisiltanne.
Varmistaa, että tiedätte mistä toimiva, timanttisen luja tiiminne vanhemmuudessa muodostuu. Oppaan check-listin avulla voit myös arvioida, onko meillä kaikki kunnossa tämän osalta. Tiedän kokemuksesta sen, miten vauvavuosi voi laittaa myös parisuhteen lujille. Siksi olen luonut tämän ilmaisen minioppaan tukemaan vanhemmuutta ja parisuhdetta - jotta te voitte nauttia vauvavuodesta ja toisistanne!
"Mielenkiintoinen ja mieltä avartava opas - näistä saa itsevarmuutta vanhemmuuteen"
Voit varata ajan vastaanotolle Lähineuvolan tiloihin tästä.
Huom. ajanvarauskalenteri avautuu uuteen ikkunaan!
Etävastaanotolle voit varata ajan tästä.
Lähivastaanotot Tampereella Lähineuvolan tiloissa,
os. Hallituskatu 25, 33200 Tampere.
Lähivastaanotot Tampereella Lähineuvolan tiloissa,
os. Hallituskatu 25, 33200 Tampere.
Webpage Design:
Valpuri Ahponen
Webpage Design: Valpuri Ahponen