Mitä raskausaikana tapahtuu äidin mielessä?
Raskausaika on naisen elämässä aivan erityinen ajanjakso. Se tulee näkyväksi naisen kehossa, mutta se luo jälkensä myös naisen mieleen, ovathan kehomme ja mielemme yhteydessä toisiinsa. Raskauden aikaisista fyysisistä muutoksista ja erilaisista kehon tuntemuksista puhutaan paljon mm. neuvolakäynneillä, joilla huomio keskittyykin suurimmaksi osaksi äidin fyysisen voinnin arviointiin ja seurantaan. Mutta entä äidin mieli raskauden aikana? Millaisia muutoksia ja prosesseja odottava äiti käy läpi mielessään kehollisten muutosten ja prosessien ohella?
Margareta Brodén on kuvannut ensimmäistä raskautta eräänlaisena rajatilana erilaisten identiteettien välillä: nainen ei ole vielä äiti, mutta ei enää myöskään ei-äiti. Raskaus on muutosmatka, jossa luodaan uutta identiteettiä, ja odottavan äidin mielessä risteilevät monet kysymykset – tietoisesti tai tiedostamatta: “millainen äiti minusta tulee? Millainen äiti minulla on ollut? Mitä haluan lapselleni antaa?”. Raskaana oleva nainen on liittymässä ikiaikaiseen sukupolvien ketjuun ja tällöin on luonnollista, että myös omat lapsuudenkokemukset, hoivamielikuvat ja kokemukset suhteista omiin vanhempiimme aktivoituvat mielessä.
Raskauden aikainen kiintymys vauvaan
Kiintyminen lapseen tapahtuu useimmilla jo raskausaikana*. Raskaudenaikainen eli prenataalinen kiintymys lasta kohtaan voi näkyä esimerkiksi äidin kuvitelmina lapsesta, vuorovaikutuksena kohtuvauvan kanssa, rakastavina tunteina lasta kohtaan, kykynä nähdä lapsi itsestä erillisenä sekä haluna jakaa kokemuksiaan lapsesta muiden kanssa. Lasta ikään kuin kuljetetaan mukana mielessä arkipäivän puuhissa ja hetkissä: “Nukkuukohan hän nyt? Tämä valmiste ei sovikaan minulle nyt raskauden aikana. Oih nyt sä siellä taidatkin olla hereillä kun noin jumppaat! Huomasitko Maija, kuinka koko vatsa heilahti kun vauva siellä potki?”. Raskauden aikaisen kiintymyksen kehitys vaikuttaa myös syntymän jälkeiseen vanhemman ja lapsen väliseen suhteeseen, mutta ei ole ainoa määräävä tekijä: lapsen ja vanhemman välille syntyvään kiintymykseen vaikuttavat mm. Lapsen temperamentti ja vanhemman oma kiintymysmalli.
Raskaudenaikainen psyykkinen prosessi äidin mielessä
Eräs tapa hahmottaa raskaudenaikaista psyykkistä prosessia on Raphael-Leffin (1991; 1993) kuvaus äidin suhteiden kehityksestä raskauden kolmen kolmanneksen aikana. Raphael-Leff esittää, että näinä kolmena kolmanneksena odottava äiti työstää sekä suhdetta omaan äitiinsä että syntymättömään lapseensa sulautumisen, eriytymisen ja irrottautumisen kautta.
Ensimmäisen kolmanneksen aikana odottava äiti ikään kuin sulautuu yhteen syntymättömän lapsensa kanssa: lapsi koetaan raskauden alussa kiinteänä osana äidin ruumista. Tähän vaiheeseen voi liittyä huolta lapsen menettämisestä ja tarve suojella lasta lisääntyy mm. Omien elämänvalintojen kautta (terveellinen ruoka, liikunta, päihteettömyys). Ruumissa tapahtuvien suurien muutosten lisäksi myös mielessä tapahtuu muutoksia: tunteellisuus, mielialojen ailahtelu ja itkuherkkyys voivat lisääntyä. Sanotaan, että tietoisuus omista ja toisten tunteista syvenee. Huomio kiinnittyy siihen, mitä odottavan äidin ruumiissa tapahtuu, ja mieli kääntyy jonkin verran “sisäänpäin”. Tämä mahdollistaa myös alkavan identiteettityön matkalla äitiyteen.
Toisen kolmanneksen eriytymisvaiheen aikana odottava äiti erottaa itsensä mielessään lapsestaan ja omasta äidistään. Sikiön liikkeiden tunteminen käynnistää usein eriytymisvaiheen, kun kohtuvauva ilmaisee olevansa erillinen yksilö. Yhdessä ruumissa on nyt kaksi erillistä ihmistä! Tämä vaihe mahdollistaa myös oman äitisuhteen uudelleenjäsentymisen, sillä ollessaan “ei enää pelkkä nainen mutta ei vielä äiti”, odottajan on mahdollista nähdä oma äitinsä uudessa valossa pohtiessaan omaa rooliaan tulevana äitinä. Tässä vaiheessa luodaan perustaa suhteelle omaan lapseen ja rakennetaan identiteettiä omasta äitiydestä.
Viimeisen kolmanneksen irrottautumisvaiheen ajatellaan alkavan siitä, kun odottaja pystyy kuvittelemaan lapsen säilyvän hengissä, jos hän syntyisi nyt. Kohtaaminen syntymättömän lapsen kanssa lähestyy, ja se muovaa odottajan mielikuvia ja voi aiheuttaa levottomuutta ja malttamattomuutta. Moni odottaja on myös tässä vaiheessa jo niin “kypsä koko raskauteen”, että kärsimättömyys ja halu saada oma keho takaisin itselleen voivat myös nostaa päätään. Lähestyvä synnytys voi herättää myös huolta ja ahdistusta ja tässä vaiheessa alkaa myös konkretisoitua vanhemmuustehtävän lopun ikäinen vastuu. Usein seesteisenä pidetyn keskiraskauden jälkeen loppuraskaus saattaakin olla monien tunteiden vuoristorataa.
* Toisinaan kiintymyksen muodostaminen lapseen raskausaikana tai lapsen syntymän jälkeen voi tuntua vaikealta. Tämä ei tarkoita sitä, että olisit huono äiti – kaikki eivät tunne ylitsevyöryvää rakkautta ensisilmäyksellä. Jos kiintymyksen tunteiden puuttuminen vauvaa kohtaan huolestuttaa sinua itseäsi tai jotakuta läheistäsi, suosittelen juttelemaan asiasta ammattilaisen kanssa.
Kirjoittaja on psykologi ja tutkija, joka liputtaa armollisemman vanhemmuuden puolesta, jotta yksikään vanhempi ei uupuisi ja jotta matkasi vanhemmuudessa voisi olla auvoinen.
Kuka kirjoittaa?
Olen Psykologipalvelu Auvoisen Elina, yhden ihanan äiti, psykologi ja imetysohjaaja.
Olen kirjoittanut näitä tekstejä pitäen mielessäni sen, mistä olisin halunnut saada itse tietoa odotusaikanani ja vanhemmuuteni ensimetreillä.
Arvostan tutkittua tietoa ja voit luottaa siihen, että näiltä sivuilta löytyy mutuilun sijaan aitoa asiaa.
Toivon, että löydät näistä etsimäsi tiedon tai lempeät sanat juuri silloin, kun niitä eniten kaipaat.
Haluatko säkin Auvoisen postin?
Auvoisen posti on harvajaksoisesti sähköpostiisi tipahteleva lempeyskirje, joka tukee sua vanhemmuudessa ja kertoo Auvoisen tuoreimmat kuulumiset.
Webpage Design:
Valpuri Ahponen
Webpage Design: Valpuri Ahponen